En tiedä. Kaikki on mahollista mutta samaan aikaan ei oikeestaan yhtään mikään. Tällä hetkellä on kuitenkin suurin piirtein selkeet kuviot, mitä tulee tapahtumaan. Muutokset on aina välillä tervetulleita enemmän tai vähemmän mutta tässä tapauksessa se muutos taitaa olla hieman suurempi.
Huomaa, että välillä on vaan pakko puhistaa tavarat vanhasta pölystä ennen, kun pystyy lähtemään eteenpäin. Joillakin sitä pölyä on enemmän ja toisilla taas vähemmän mutta, joka tapauksessa sitä on. Eikä sen pölyn karistaminen ole aina niin helppoa, sillä sitä jää joskus kaipaamaan. Sen huomaa, kun istuu yksin junassa, bussissa tai lentokoneessa ja ajautuu vahingossa ajattelemaan hetkiä, jotka on jo jätetty taakse. Niistä löytää aina jotain uutta, joka ikinen kerta, kun niihin paneutuu. Joka kerta sieltä saa uutta jaksamusta ja määrätietoisuutta siihen, mitä oikeasti haluaa.
Joskus se, että pääsee tekemään haluamiaan asioita on pitkän matkan päässä. Toisaalta ei se päämäärä enää ole niin tärkeä, kun huomaa matkan aikana tapahtuvan, vaikka mitä muuta jännittävää. Oli se sitten epämiellyttävää tai valtavan ihanaa - ei sillä ole niin paljon väliä kunhan jotain tapahtuu! Päämäärä on palkinto totta kai mutta älä unohda sitä kaikkea, mitä tapahtuu matkan varrella.
Minulle tämä kulunut ja edelleen käynnissä oleva vuosi on ollut yksi niistä parhaimmista. On tapahtunut paljon mutta joidenkin mielestä ei yhtään mitään. Tämäkin riippuu täysin ihmisen näkökulmasta. Jos minä voisin tavoittaa Teidät kaikki keitä minä olen tänä vuonna tavannut ja viettänyt aikaa. Herran isä. En minä tiedä välttämättä mitä sanoisin. Jokainen teistä on minulle erityinen. Ei sitä voi oikeasti selittää mitenkään yksinkertaisesti tai monimutkaisesti. Ei sitä voi edes pukea sanoiksi, jos mie sen ikinä voin jotenkin yrittää kitetyttää niin lupaan tehdä sen.
Pitäisi varmaan vielä yrittää saada kaikkiin teihin yhteyttä. Laittaa viestiä tai jotain ehkä soittaa. Haha. Soittaa joo se on hyvä läppä, jos vaan tulis jotain muuta, kun ulinaa tästä päästä niin ehkä sitten. Ajattelin, että tekisin tästä vuodesta kuvakirjan. Se on jotain minkä haluan tehdä tänä vuonna ja tästä eteenpäin. Tulee olemaan hyötyä siitä, että on tullut otettua niitä valokuvia - muistakin kuin itestäni. Naur.
Minä tiedän itse, että tulen aloittamaan pian uuden matkan. Tiedän sen päämäärän tai ainakin toivon niin. Silti jokainen seikkailu on erilainen eikä sen tien sinne määränpäähän tarvitse aina olla suora. Mutkat tuovat sille matkalle oman mausteensa, niin kuin 29,5 tunnin bussimatka Lontoosta Tukholmaan. Vaikka tuosta onkin jo aikaa niin se on hyvä esimerkki pienestä mutkasta, vaikka koko matka olis ollu alunperin täysin suora ja helppo.
Jos minulta kysytään, voin hyvin myöntää, että omalla tavallaan se tuleva matka pelottaa. Mutta mikäpä ei pelottaisi? Jokainen meistä itsenäistyy jossain vaiheessa ja joskus pitää kohdata ne omat luurankonsa tuolta kaapin pohjalta. Mitä niitä jäädä murehtimaan liiaksi tai ainakin itse koen, että olen jo aivan tarpeeksi murehtinut omia luurankojani. Kun vuosi vaihtuu voin antaa niiden onnellisena jäädä lopullisesti taakse ehkä tavata niitä ihmisiä jotka niitä luurankoja ovat kanssani sinne tehneet. Vuoden vaihtuessa voin olla onnellinen tai no olenhan minä nytkin onnellinen.
Jokainen meistä muuttuu, jotkut ennemmin ja toiset myöhemmin. Kukaan meistä ei kuitenkaan jää hankeen makaamaan. Ainakaan toivottavasti. Tulen hakemaan, jos joku sinne on jäämässä. Piste. Vai miten se oli?
Aina ei pidä pelätä muutosta.
