perjantai 21. joulukuuta 2012

Sanoko joku jotain maailmanlopusta?

Usein kuullaan sitä, kuinka ihmiset haluavat vaikuttaa toisten elämään positiivisesti ja usein tuntuu, että maalataan kuvaa, jossa tämä vaikuttaminen tarkoittaisi suuria tekoja. Sekä kuinka nämä suuret teot ovat oikeasti sellaisia, joita ei tavallinen ihminen välttämättä kykene toteuttamaan. Mikä saa ihmiset asettamaan riman niin korkealle, että onnistuminen tuntuu olevan mahdotonta? Totta kai se on hienoa, kun uutisoidaan kuinka henkilö X teki vaikka, mitä kivaa vaikuttaen jonkun ihmisen elämään, varmasti myös egoa hivelevää. Tulee tuollaisista uutisista itsellekin oikein hyvä mieli enkä tarkoita, että näistä asioista ei pitäisi uutisoida. Ei toki silloin tulee fiilis, että kyllä ihmiskunta tekee jotain oikein kaiken sen typeryyksien keskellä.

Se vain, että ei niiden eleiden tai tekojen tarvitse olla megalomaanisen suuria, jotta voit vaikuttaa jonkun elämään. Siihen riittää pelkkä hymy tai, että tiedostat jonkun henkilön olemassa olon. Tiedän, tiedän näistä on jauhettu ties miten monissa kampanjoissa, kun on käsitelty syrjäytymistä tai koulukiusaamista. Juttu on kuitenkin niin, että ne oikeasti toimivat. En usko, että voit kieltää itsekään sitä, että jos joku sinullekin tuntematon on hymyillyt ystävällisesti kadun toiselta puolelta, kun olette vahingossa katsoneet toisianne silmiin, niin eikö se hymy olisi tarttunut sinuunkin? Tai tietysti voit kieltää mutta ehkä kuitenkin toivot, että et kieltäisi.

Harmi sinänsä, että näistä hymyistä, tervehdyksistä ja muista puhutaan lähestulkoon vain synkähköjen kampanjoiden yhteydessä. Vai voitko muka kirkkain silmin sanoa, että syrjäytyminen tai koulukiusaaminen eivät ole synkkiä aiheita? No sitähän minäkin. Silti näitä asioita olisi ihan hyvä miettiä myös valoisampien aiheiden rinnalla, mikä on varmasti kyllä tehty jo sitä en epäile hetkeäkään. Välillä on vaan hyvä muistuttaa itseään ja muitakin siitä, että elämässä on hyvääkin kaiken ikävän ja epämiellyttävän keskellä.



Tein kyllä tänään impulsiivisia ostoja. Tai ainakin yhden oston. Kävin vaan kiltisti hakemassa joululahjoja ja sitten jostain kumman suunnasta yhtä äkkiä ostinkin New Yorkerista vihreät housut. Siis ei minun ollu mikään tarkotus sieltä ostaa yhtään mitään. Menin vain kun näyteikkunasta satuin huomaamaan t-paitoja joissa oli mustaa ja keltasta. Ihan vaan menin kattomaan, että löytyskö niitä paitoja sieltä, jotenkin en löytäny mutta ne housut kyllä. Ei silti kerrota tästä kaikille hyss!

Ja onhan tässä tullu osteltua jonkin aikaa jo vähän vaikka sun mitä. Suurta osaa en ole edes jaksanu kuvailla mutta katotaan, jos tässä saisin aikaseksi ennen muuttoa. Sekin on hiipii pikku hiljaa lähemmäks mutta en silti ole hirveesti sitä jaksanu ajatella. Omalla tavallaa vähä huonohko ajattelutapa no paniikissa pakkailu parasta. Sekä hyvät kirjailijat ja tehtävät on pitänyt omassa hienohkossa otteessaan, ei kerrota sitäkään, että olen alkanu taas tykkäämään fysiikasta. Hyss!

Mutta hyvää joulun odotusta, maailmanlopun päivää sekä tulevaa uutta vuotta!