Kolmas jääkausi ja ruokaa

Jaahas aika tulla käymään täälläkin välillä! No ei ihan mukavaa on ollut, vaikka suurin osa ajasta meneekin kirjastossa istumiseen ja lukemiseen tai laskemiseen. Nyt on ollutkin muutaman päivän oikeastaan melkein tasaisen seesteinen ja onnellinen olo lienekö se johtuu siitä, että tiedän nyt viimein, mitä luultavasti haluan tehdä. Ja näiden tajuamisten myötä olenkin sitten tehny töitä kuin muuli ja tosissani. En muista milloin olisin ollut näinkin motivoitunut onnistumaan ja opiskelemaan mutta nyt tuntuu hyvältä, että oikeasti se fiilis on päällä. Tammikuu oli omalta osaltaan hyvinkin tervaisa mutta onneksi siitä päästiin nyt irti, koska kun olen saanut hoidettua nämä opiskelu asiat pois alta voin myös keskittyä kaikkeen muuhun mukavaan. Ehkä, jopa suunnitella pari cosplayta jotka toteuttaa tänä kesänä. Frostbitessä näytti olevan mukavaa aikaa ainakin ihmisten mielipiteitä lukiessa ja muuta mutta olen oikeastaan ihan tyytyväinen, että pidin pääni enkä lähtenytkään Lahteen. Vaikka toki missasin ehkä, vaikka mitä mukavaa mutta nyt on pakko vähän priorisoida.

Kesäkausi kuitenkin on tulossa ja silloin olen ainakin yhden conin puitteissa tekemässä hommia. Saa sitten nähdä, että mihin muihin coneihin sitä lähtis toki riippuu ihan siitä, että tuleeko kesätöitä ja saako sitten conien ajalle mahollisesti vapaata. Tulipahan tänään tehtyä kuitenkin ruokaa lasagnettea. Maistuu muuten hyvältä ihan, vaikka itse sanonkin! Ja näillä näkyminen menen myös vähän pidemmälle visiitille Kuopioon tuossa maaliskuun aikana, sekä saa nähdä, että saadaanko AGOT Regionalsit Kuopioon. Pidän kyl sormet ja varpaat ristissä, että saatais!


Nyt pitää sitten pistää osa tuosta pakkaseen, joka on muuten ihan saletisti kuin kolmas jääkausi tai kolmannen asteen Siperia. Enkä edes huijaa nyt! Naapurit varmaan katto hämmästyneenä, jos sattuivat tuosta ikkunasta ohi kävellessään katsomaan sisälle, kun allekirjoittanu suuren keittiöveitsen kanssa puukottaa pakettijäätelöä, joka ei ihan oikeasti meinannut irrota sieltä millään. Oli ihan jännittävää yrittää painaa sitä veistä koko painolla alas, kun se jämähti jatkuvasti siihen puoliväliin pakettia. Tai sitten, kun yritin sulattaa kasvisrisottoani huhhuh oli sekin kokemus. Mutta en valita liikaa, kun parempi noin kuin, että se sitten ei jäädyttäis ollenkaa. Hieman vain koin tyrmistymisen hetkiä, kun ensimmäisiä kertoja taistelin noiden jäätyneiden tuotteiden kanssa.

Mukavuus alueelta poistumista tuli myös eilen harrastettua, kun siskoni minut sananmukaisesti pakotti pistämään päälleni vaatteita, joita en itse edes vapaaehtoisesti laittaisi päälleni. Tai ehkä vain siten, että en poistuisi sitten lopulta kotoa laisinkaan sinä päivänä. Mutta ajattelin nyt ihan vain huvin vuoksi ottaa muutaman kuvan ja en kyllä oikeasti voisi kuvitella itseäni käyttämään arkena kuin niitä pillifarkkuja. Kauluspaitaa tuli ikävä.



Ei sillä pidän kyllä tuon topin väristä mutta hnngggh. Ei. No ehkä, jos olen lähössä jonnekin ulos niin ehkä. Hyvin ehkä vain. Ja mitään en ikinä myönnä sehän on saletti.

Joo tuli käytyä myös kattelee noita penkkariajeluita Helsingissä sillon ystävänpäivänä ja törmättyä yhteen tuttuun, jonka kanssa olikin oikein mukava rupatella pitkästä aikaa. Meillä ois vissii tulossa myös syksyllä reissua tonne Italiaan, mikä ei kyl itteeni haittaa yhtään odotan oikeastaan innolla, josko se toteutuu! Rooma kutkuttelee ihan vain, koska historia ja pari peliä köhköh. Jostain syystä Venetsia ei kuitenkaan houkuta niin paljoa hmmm en osaa sanoa, että miksi mutta jotenkin siitä nyt en innostu.

Nyt pitää lähteä raahaamaan itseään tonne kirjastolle päin, että saa tuon päivän urakan tehtyä. Enköhän palaa tänne taas jossain vaiheessa kirjottelemaan.

Laitetaan ruokaa ja syödään hyvin

Hetken aikaa hengähtää, kun laskee suuret opukset käsistään. Tai no ainakin on yrittänyt vannoutuneesti allekirjoittanut henkilö lukea mutta välillä tulee mutkia matkaan! Eikä ne välttämättä ole mutkia mutta motivaation katoamisia vain yhtä äkkiä, olen kuitenkin positiivinen, että motivaatio on tekemässä paluuta.

Tässähän on tehty myös ympäristön muutos itselleni täysin, kun en enää majailekaan Kuopiossa. Tottumista tämä on osittain vaatinut ja hämmentävältä se on hetkittäin myös tuntunut. Mitä lie ajatellut viime viikon, kun vallan uneton tuntui olevan mutta nyt tuo nukkuminenkin onnistuu, joten mikäs sen mukavampaa. Kuitenkin Tuusula on vallan mukava ollut kokemuksena ainakin tähän asti ja mielestäni, jopa tuo bussiliikenne toimii paremmin kuin Kuopiossa, mikä ei kyllä ole suuri saavutus tai sitten on saatte ihan itse päättää :>

Hämmennän kuitenkin itseäni edelleen, sillä, että puhun tästä asunnosta kotina samoin kuin Kuopiosta. Noh ei se väärin ole mutta naurattaa itseäni silti hyvinkin paljon. Se, että kolme kertaa viikossa käy iltatunneilla ja on kotona joskus puoli kymmenen aikoihin vaikuttaa väistämättä päivärytmiin. Eikä asiaa siis auta se, että siskoni menee niihin aikoihin nukkumaan, kun kotiudun, joten se hieman rajoittaa iltojen aktiviteetteja ja mitä kaikkea sitä oikeastaan voikaan tehdä. Tämä melkein kuukaus on oikeastaan ollu vähän harjottelua mutta milloinka se ei olisi.

Se viikonloppu, kun vanhemmat tuli käymään oli oikeastaan ihan mukavaa. Huomasi, että kun on ollut vähän pidempi välimatka äitiin niin tulikin enemmän kuin paremmin toimeen. Toisaalta meillä on tapana kyllä ottaa toisiamme päähän ja sitten tapellaan, tällä kertaa kun ei tapeltu oli ihan jees. Huvittavintahan tässä oli, että saatiin hyvin paljon pyykinpesuainetta sekä astianpesuainetta. Ruokaakin tuli paljon saatua ja tätikin muisti tässä vähän aikaa sitten pienellä paketilla!

Niin ja sitä ruoka on tullut laitettua täällä ihan huvittavia määriä. Tuntuu, että teen itselleni aivan valtavia ylimääriä sitä ruokaa, kun siskoni ruokavalioon eivät nuo tekeleeni sovellu.

Sekä eilen tuli myös tehtyä mokkapaloja niiden kuorrute tosin jäi aikalailla laihaksi, kun nestettä tuli hieman liikaa eikä se sitten lopulta ottanut kovettuakseen kunnolla. Mutta ei se sitä makua pilaa!

Kuopion olen menossa käymään lauantaina ja palaan sitten Tuusulaan tiistaina.

Sanoko joku jotain maailmanlopusta?

Usein kuullaan sitä, kuinka ihmiset haluavat vaikuttaa toisten elämään positiivisesti ja usein tuntuu, että maalataan kuvaa, jossa tämä vaikuttaminen tarkoittaisi suuria tekoja. Sekä kuinka nämä suuret teot ovat oikeasti sellaisia, joita ei tavallinen ihminen välttämättä kykene toteuttamaan. Mikä saa ihmiset asettamaan riman niin korkealle, että onnistuminen tuntuu olevan mahdotonta? Totta kai se on hienoa, kun uutisoidaan kuinka henkilö X teki vaikka, mitä kivaa vaikuttaen jonkun ihmisen elämään, varmasti myös egoa hivelevää. Tulee tuollaisista uutisista itsellekin oikein hyvä mieli enkä tarkoita, että näistä asioista ei pitäisi uutisoida. Ei toki silloin tulee fiilis, että kyllä ihmiskunta tekee jotain oikein kaiken sen typeryyksien keskellä.

Se vain, että ei niiden eleiden tai tekojen tarvitse olla megalomaanisen suuria, jotta voit vaikuttaa jonkun elämään. Siihen riittää pelkkä hymy tai, että tiedostat jonkun henkilön olemassa olon. Tiedän, tiedän näistä on jauhettu ties miten monissa kampanjoissa, kun on käsitelty syrjäytymistä tai koulukiusaamista. Juttu on kuitenkin niin, että ne oikeasti toimivat. En usko, että voit kieltää itsekään sitä, että jos joku sinullekin tuntematon on hymyillyt ystävällisesti kadun toiselta puolelta, kun olette vahingossa katsoneet toisianne silmiin, niin eikö se hymy olisi tarttunut sinuunkin? Tai tietysti voit kieltää mutta ehkä kuitenkin toivot, että et kieltäisi.

Harmi sinänsä, että näistä hymyistä, tervehdyksistä ja muista puhutaan lähestulkoon vain synkähköjen kampanjoiden yhteydessä. Vai voitko muka kirkkain silmin sanoa, että syrjäytyminen tai koulukiusaaminen eivät ole synkkiä aiheita? No sitähän minäkin. Silti näitä asioita olisi ihan hyvä miettiä myös valoisampien aiheiden rinnalla, mikä on varmasti kyllä tehty jo sitä en epäile hetkeäkään. Välillä on vaan hyvä muistuttaa itseään ja muitakin siitä, että elämässä on hyvääkin kaiken ikävän ja epämiellyttävän keskellä.

Tein kyllä tänään impulsiivisia ostoja. Tai ainakin yhden oston. Kävin vaan kiltisti hakemassa joululahjoja ja sitten jostain kumman suunnasta yhtä äkkiä ostinkin New Yorkerista vihreät housut. Siis ei minun ollu mikään tarkotus sieltä ostaa yhtään mitään. Menin vain kun näyteikkunasta satuin huomaamaan t-paitoja joissa oli mustaa ja keltasta. Ihan vaan menin kattomaan, että löytyskö niitä paitoja sieltä, jotenkin en löytäny mutta ne housut kyllä. Ei silti kerrota tästä kaikille hyss!

Ja onhan tässä tullu osteltua jonkin aikaa jo vähän vaikka sun mitä. Suurta osaa en ole edes jaksanu kuvailla mutta katotaan, jos tässä saisin aikaseksi ennen muuttoa. Sekin on hiipii pikku hiljaa lähemmäks mutta en silti ole hirveesti sitä jaksanu ajatella. Omalla tavallaa vähä huonohko ajattelutapa no paniikissa pakkailu parasta. Sekä hyvät kirjailijat ja tehtävät on pitänyt omassa hienohkossa otteessaan, ei kerrota sitäkään, että olen alkanu taas tykkäämään fysiikasta. Hyss!

Mutta hyvää joulun odotusta, maailmanlopun päivää sekä tulevaa uutta vuotta!

Ensilumi kävi ja meni pois

Heipä hei~ Tosiaan joo kyllä minustakin tuli sitten loppujen lopuksi ylioppilas ainakin noiden kokeiden ja kurssimäärien perusteella. Oikeestiha sitä lakkia pääsen juhlimaan tuossa 5.12 saa tässä vielä vössytellä miten halajaa. Olen ihan suhteellisen tyytyväinen tuohon tulevaan todistukseeni toki siellä nyt on joitain juttuja, mitkä olis voinut mennä paremmin mutta voi, että kun ei jaksa lapsi opiskella.

Olen nyt taas pitkästä aikaa kotosalla tai siis olenhan minä täällä jo pari viikkoa ollu mutta tuli vierailtua siskoni luona jonkin aikaa. Eikä ole ollut pitkään aikaan yhtä vaikeaa lähteä sieltä takasin tänne. Noh se voi olla toinen ääni kellossa ensi vuoden puolella mutta veikkaan, että ei välttämättä. Aloitan Helsingissä tosiaan valmennuskurssin, joka kyllä vaikuttaa oikein hyvältä. Tunnen kuinka nuo kurssin kirjat tuijottavat minua avaamattomina tuossa sängyn vieressä..~

Ja itsehän olen siis vain löhötellyt käytännössä ja vältellyt kaikkea vastuullista aktiviteettia. Upottautunut vain fantasiakirjallisuuteen, katsonut eri ohjelmia, soittanut bassoa, pelannut lautapelejä ja vain ollut. Toisaalta silti tiedostan edelleen piilostressaavani asioista, joista sain kyllä oikein mojovan muistutuksen eilen, no ei aina voi mennä niin kuin Strömsössä.

Olen minä jopa kerran ehtinyt kuvailemaankin ja seuraavan kerran tosiaan varmaan napsin kuvia noista yojuhliin tulevista hepeneistä. Pitäis alkaa sisäänajaa noita korkokenkiäkin, mitkä kummittelee tuolla eteisessä edelleen muovipussissa. :'D Olen kyllä ihan tyytyväinen noihin vaatteisiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en koe minkäänlaista ahistusta niistä. Tuntuu jopa että voisi jälkeenpäin käyttää niitä vielä.

Tässä olen myös kamppaillut mielihaluni kanssa vaihtaa hiusteni väriä, vaikka tiedän että olen tehnyt paljon töitä tämän vaalean eteen ja se kyllä sopii mutta ääh. Sen siitä saa kun alkaa kyllästymään. Ehkä ottaisin tähän punasia raitoja hömm. En kuitenkaa perus lämmintä punasta vaan ehkä jotain viileää, ehkä violettiin häivähdyksen taittavaa. Pitää kahtella tai sitten teen sen vasta lakkiaisten jälkeen.

Tänään en ole oikeastaan tehnytkään mitään muuta kuin löhöttänyt kotona; siivonnut huoneeni & autoni ja katsonut sitten vielä Adventure Time with Finn and Jakea. On muuten hyvä sarja ja minulla on kyllä aika vahvoja mielipiteitä jokaisesta tuon sarjan hahmosta. Silti eeppisimpiä suhdekoukeroita ikinä<3 Taidan tänään ehkä vierailla vielä jossain tuolla keskustan suunnalla ennen kuin loputtomiin juurrun tähän tietokoneen eteen. Toisaalta kyllä olen ansainnut tämän lösöttelyn en edes yritä kieltää. Tyrsk. Mutta joo annetaan tähän loppuun vielä pari kuvaa viime kerralta~

Astu ulos - ihastele

Niin kävin tuossa jokin aika sitten ajelemassa ja etsimässä hieman paikkaa, missä voisin ottaa kuvia. Ilman toki, että ihmiset katsovat nenän varttaan pitkin, kun joku juoksee kameran luokse ja pois. Välillä siitä saa aikaan koomisiakin tilanteita mutta niitä muistellaan vain lämmöllä :>

Tuollaisen paikan minä sitten ajelun aikana löysin ja päätin sitä sitten hyödyntää. Vallan mukava paikkahan se oli ja oikeastaan lähellä autotietä, sekä erästä Ikeaa. Köh.

Ilmakin oli ihan hyvä tosin itseäni kyllä nauratti se, että paikalle kaarsi autolla pari ihmistä, kun olin lähdössä. Katsoivat hieman kummastellen ja näyttivät vähän siltä, että yrittivät olla tarjoamassa apua mutta taisivat tajuta, että en sitä tarvitse. Ilmeet oli jotain hassua, kun saapastelin takaisin autoon ja lähdin ajamaan.

Tuo oli omasta mielestäni hupsu havainto. Oli pakko ottaa kuva.

Melkein voisi koskea silmiini

Melkein mietin, että olisin laittanna yhen auton kanssa. En sitte jaksanu. No onpaha tässäki nyt hetkeks jottai kahteltavaa, ihan perus kuvadumppihan tämä oli. Ai nii, nuo housut on jo saaneet ihteesä polveen reiän menin vetämään rönät ne jalassa. Hups.

Mitä vielä

En tiedä. Kaikki on mahollista mutta samaan aikaan ei oikeestaan yhtään mikään. Tällä hetkellä on kuitenkin suurin piirtein selkeet kuviot, mitä tulee tapahtumaan. Muutokset on aina välillä tervetulleita enemmän tai vähemmän mutta tässä tapauksessa se muutos taitaa olla hieman suurempi.

Huomaa, että välillä on vaan pakko puhistaa tavarat vanhasta pölystä ennen, kun pystyy lähtemään eteenpäin. Joillakin sitä pölyä on enemmän ja toisilla taas vähemmän mutta, joka tapauksessa sitä on. Eikä sen pölyn karistaminen ole aina niin helppoa, sillä sitä jää joskus kaipaamaan. Sen huomaa, kun istuu yksin junassa, bussissa tai lentokoneessa ja ajautuu vahingossa ajattelemaan hetkiä, jotka on jo jätetty taakse. Niistä löytää aina jotain uutta, joka ikinen kerta, kun niihin paneutuu. Joka kerta sieltä saa uutta jaksamusta ja määrätietoisuutta siihen, mitä oikeasti haluaa.

Joskus se, että pääsee tekemään haluamiaan asioita on pitkän matkan päässä. Toisaalta ei se päämäärä enää ole niin tärkeä, kun huomaa matkan aikana tapahtuvan, vaikka mitä muuta jännittävää. Oli se sitten epämiellyttävää tai valtavan ihanaa - ei sillä ole niin paljon väliä kunhan jotain tapahtuu! Päämäärä on palkinto totta kai mutta älä unohda sitä kaikkea, mitä tapahtuu matkan varrella.

Minulle tämä kulunut ja edelleen käynnissä oleva vuosi on ollut yksi niistä parhaimmista. On tapahtunut paljon mutta joidenkin mielestä ei yhtään mitään. Tämäkin riippuu täysin ihmisen näkökulmasta. Jos minä voisin tavoittaa Teidät kaikki keitä minä olen tänä vuonna tavannut ja viettänyt aikaa. Herran isä. En minä tiedä välttämättä mitä sanoisin. Jokainen teistä on minulle erityinen. Ei sitä voi oikeasti selittää mitenkään yksinkertaisesti tai monimutkaisesti. Ei sitä voi edes pukea sanoiksi, jos mie sen ikinä voin jotenkin yrittää kitetyttää niin lupaan tehdä sen.

Pitäisi varmaan vielä yrittää saada kaikkiin teihin yhteyttä. Laittaa viestiä tai jotain ehkä soittaa. Haha. Soittaa joo se on hyvä läppä, jos vaan tulis jotain muuta, kun ulinaa tästä päästä niin ehkä sitten. Ajattelin, että tekisin tästä vuodesta kuvakirjan. Se on jotain minkä haluan tehdä tänä vuonna ja tästä eteenpäin. Tulee olemaan hyötyä siitä, että on tullut otettua niitä valokuvia - muistakin kuin itestäni. Naur.

Minä tiedän itse, että tulen aloittamaan pian uuden matkan. Tiedän sen päämäärän tai ainakin toivon niin. Silti jokainen seikkailu on erilainen eikä sen tien sinne määränpäähän tarvitse aina olla suora. Mutkat tuovat sille matkalle oman mausteensa, niin kuin 29,5 tunnin bussimatka Lontoosta Tukholmaan. Vaikka tuosta onkin jo aikaa niin se on hyvä esimerkki pienestä mutkasta, vaikka koko matka olis ollu alunperin täysin suora ja helppo.

Jos minulta kysytään, voin hyvin myöntää, että omalla tavallaan se tuleva matka pelottaa. Mutta mikäpä ei pelottaisi? Jokainen meistä itsenäistyy jossain vaiheessa ja joskus pitää kohdata ne omat luurankonsa tuolta kaapin pohjalta. Mitä niitä jäädä murehtimaan liiaksi tai ainakin itse koen, että olen jo aivan tarpeeksi murehtinut omia luurankojani. Kun vuosi vaihtuu voin antaa niiden onnellisena jäädä lopullisesti taakse ehkä tavata niitä ihmisiä jotka niitä luurankoja ovat kanssani sinne tehneet. Vuoden vaihtuessa voin olla onnellinen tai no olenhan minä nytkin onnellinen.

Jokainen meistä muuttuu, jotkut ennemmin ja toiset myöhemmin. Kukaan meistä ei kuitenkaan jää hankeen makaamaan. Ainakaan toivottavasti. Tulen hakemaan, jos joku sinne on jäämässä. Piste. Vai miten se oli?

Aina ei pidä pelätä muutosta.