Yhden päivän prinsessa

Yksi päivä ja ajatus prinsessana olemisesta varmasti on käynyt useamman tytön mielessä, jossain vaiheessa omaa elämäänsä. Oli se sitten aivan pienenä muksuna tai sitten teini-iässä, joka päivä tulee halu laittautua ja pukeutua kuin prinsessa. Röyhelöihin tai sitten muihin huomiota herättäviin vaatteisiin, kuitenkin pohjana sille ajatukselle on se, että tuntisi itsensä edes yhden ainoan päivän ajan kauniiksi.

Missään nimessä en halua nyt sanoa, että tietynlainen pukeutuminen tekee juuri sinusta kauniin. Minusta kaunista ihmistä on vaikea määritellä, eikä sitä saisi määritellä pelkän ulkonäön perusteella. Mutta pysytäänpä asiassa; pohjalla on siis ajatus siitä, että näytät kauniilta, herkältä ja ihanalta, sitä sinä tavoittelet tietyllä pukeutumisella. Osalle tytöistä ja miksei pojistakin tämä ajatus tulee luonnostaan mutta sitten on tyttöjä, jotka oikeastaan saattavat kammoksua koko 'kaunis' käsitettä, sillä nykyään se koetaan kovinkin ulkonäköä painottavana sanana. Enkä kiellä, ettenkö itsekin kokisi sanaa 'kaunis' ulkonäkö painotteisena sanana, koska sitä usein unohtaa, että kauneus on muutakin kuin esimerkiksi täydellinen iho, tietyn väriset silmät, pituus, tietyn painon saavuttaminen tai muut ulkonäköön liittyvät asiat.

Kuitenkin kauneutta tavoitellaan ja siihen liitetään usein juurikin sanat herkkyys ja ihanuus. Juhlatilaisuuksissa tämä tulee hyvin esille otetaanpa nyt esimerkeiksi kaksi tapahtumaa lukiosta, jotka monelle tytölle/nuorelle naiselle ovat yhdet elämän ihanimmista tapahtumista: vanhojen tanssit ja ylioppilasjuhlat.

Vanhojen tansseissa tytöt tavoittelevat sitä, että näyttävät mahdollisimman kauniilta ja he myöskin haluavat tuntea itsensä kauniiksi. Toki kukapa ei haluaisi mutta tämä aiheuttaa loppujen lopuksi suurta stressiä monia kuukausia ennen koko tapahtumaa. On tanssiharjoituksia ja sitä ennen pitäisi yrittää löytää se pari, jonka kanssa näyttää mahdollisimman kauniilta ja ihanalta tanssiessa. Sen takia täytyy myös tanssin sujua, sekä partnerilta, että itseltään. Seuraavaksi sitä useimmiten aletaan miettimään sitä vanhojen tanssien pääasiaa eli mekkoa; millaisen haluat? Mikä väri sopisi sinulle parhaiten? Olkaimet vai ilman? Onneksi asiat ratkeavat ajallaan ja tajuaakin, että se stressaus oli aika aiheetonta. Kampauksiakin mietitään pitkään ja hartaasti eikä oikein suostuta tekemään päätöksiä hetken mielijohteesta vaan kaiken pitää olla tarkkaan suunniteltua sekä näiden suunnitelmien onnistua.

Tästä päästään aikaisemmin mainittuihin tyttöihin, jotka eivät välttämättä ajattele arkipäivässä haluavansa näyttää niin ihanan kauniilta ja tyttömäisiltä. Sen sijaan useille juuri näistä niin kutsutuista poikatytöistä aukeaa tässä vanhojen tansseissa mahdollisuus olla niin kaunis ja tyttömäinen kuin haluaa. Itse henkilökohtaisesti olen juuri tällainen poikatyttö, joka ei kuitenkaan arkipäivässä välitä hirveästi, että näyttääkö nyt kauniilta vaan pikemminkin, että ei oikeasti haise hieltä eikä, jokaisen paidan tarvitse olla viimeisen päälle ehjä. Itsehän sain kehotuksen tanssia vanhat äidiltäni, koska en yhdeksännen luokan tansseissa tanssinut omista syistäni, joten päätin silloin olla mieliksi äidilleni ja tanssia ne vanhat. Tanssien oppimista en itse niinkään stressannut tai miettinyt sitä, että miten hyvältä näytän parini kanssa. Parilleni oli ainoana kriteerinä oikeastaan se, että hän osasi tanssia.

Mekkokin löytyi minulle aika kivuttomasti, koska olimme äitini kanssa yhteisesti päättäneet, että sen ostaisimme, koska niin pääsimme helpoimmalla. Kampauskin tuli oikeastaan päätettyä vasta päivää ennen vanhojen tansseja eli hoidin asian hieman kieliposkella. Mutta sitä en voi kieltää, että enkö olisi näyttänyt naiselliselta ja täydeltä vastakohdalta omaan arkipäiväiseen itseeni. Toki se oli oikeasti alkuun hieman kiusallista olla sen päivän aikana siinä mekossa, kampauksessa sekä meikissä, sillä olin kokonaan oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Enkä tiedä paljon asioita, mitkä olisivat sen epämukavampia kuin olla oman mukavuusalueensa ulkopuolella, silloin tuntuu nimittäin hyvin epävarmalta. Kokemuksena kuitenkin vanhojen tanssit olivat kokonaisuutena mukavat enkä voi sanoa, että se teki minulle pahaa astua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, sillä jokainen meistä ansaitsee olla edes yhden päivän prinsessa. Siinä ei saa antaa oman egonsa tulla eteen ja estää sitä.

Wanhojen päivä 18.2.2011

Näin jälkeenpäin, kun ajattelen asiaa niin ajattelin lähinnä juuri sitä, että: entä jos minä alankin tykätä käyttää mekkoja? Mutta eiväthän ne sovi juuri minun imagooni! En minä halua muuttua. Silloin tuo ajattelutapa oli hyvin mustavalkoinen mutta emmekös me tuppaa ajattelemaan mustavalkoisesti, kun joudumme tilanteeseen, joka on meille itsellemme epämukava tai muulla tavalla ikävä?

Tänään tuli sitte kokeiltua sitä mekkoa uuestaa.